Laserleikkauksessa käytetään yleensä tasokoneita, joissa leikkuupää liikkuu x- ja  y- suuntaisilla akseleilla. Laserleikkuu on parhaimmillaan ohuilla materiaaleilla. Se sopii hyvin tiettyjen muovien, esimerkiksi akryylin ja PET:in, sekä useimpien orgaanisten materiaalien, esimerkiksi vanerin ja nahan leikkaukseen. Laseria käytetään myös paljon kankaiden ja erilaisten kalvojen sekä tarrojen leikkauksessa. Konepajateollisuudessa laseria hyödynnetään laajalti metallin leikkaamiseen, jota varten tarvitaan tehokkaita lasereita.

Laserleikkuun etu on tarkka leikkuujälki. Pienen lämmöntuonnin ansiosta laserilla voidaan leikata hyvin kapeasti ja tarkasti mutkikkaita kuvioita ilman materiaalin vääntymistä tai kärsimistä. Laserleikkuun jälkeen vältytään usein leikkauksen jälkeiseltä työltä, esimerkiksi kappaleen oikaisulta tai leikkausreunojen siistimiseltä.

Laserleikkaus perustuu kahteen osatekijään, itse lasersäteeseen ja leikkauskaasuun:

  • Lasersäteet on jaettu eri tyyppeihin sen perusteella, mitä väliainetta lasersäteen synnyttämisessä on käytetty. Laserleikkauksessa käytetään tyypillisesti CO2-laseria, jonka aallonpituus on 10,6 µm. Lasersäde kohdistetaan leikattavaan materiaaliin linssillä niin, että saavutetaan mahdollisimman suuri tehotiheys ja paras mahdollinen leikkuujälki. Paksummilla materiaaleilla käytetään usein isompaa polttoväliä kuin ohuilla materiaaleilla.
  • Leikkauskaasun tehtävänä on suojata laserin optiikka käryiltä ja myös omalta osalta osallistua itse leikkausprosessiin. Leikkauskaasu syötetään paineistettuna suoraan leikkupäästä leikkausrailoon. Kaasu voi olla tavallista paineilmaa tai inerttiä kaasua, esimerkiksi typpeä, joka voi jossain tapauksissa parantaa työstöjälkeä. Kaasu työntää pois käryt ja estää työstettävää materiaalia syttymästä tuleen. Joillakin materiaaleilla se tehostaa myös itse leikkausprosessia. Metalleilla sulatusleikkaamisessa kaasu työntää sulan metallin pois. Metallien laserpolttoleikkauksessa leikkauskaasuna käytetään happea, joka tuottaa eksotermisen reaktion ja saattaa nopeuttaa leikkausprosessia jopa kuusinkertaisesti.

Katso laserleikkausta esittävä video.

GCC Spirit GLS Hybrid

GCC:n Spirit GLS Hybrid on malliston lippulaiva! Hybridissä yhdistyy sekä CO2- että kuitulaserien parhaat ominaisuudet. Tällä koneella pystyy käsittelemään sekä orgaanisia että metallisia materiaaleja. Työn tuottavuus on suuren työalan ja nopeuden ansiosta erinomainen. Laite on parhaimmillaan kaiverruksessa ja tuotemerkkauksessa sekä ohuiden materiaalien leikkauksessa. Ominaisuudet Koneen työala on 860 x 610mm (laajennettavissa 965 x 610mm), kokonaan avautuvat […] Lue lisää »

Lue lisää

SEI Mercury CO2

SEI Mercury laserleikkuri on SEI-laserleikkausjärjestelmien lippulaiva. Tämä suurikokoinen CO2-laserleikkuri on täydellinen kone leikkaamiseen ja leikkausta täydentävään merkintään. Työaloja saatavana runsaasti sopien joka käyttötarkoitukseen; 1250×1550mm – 1500×2050mm – 1500×3080mm – 2060×3080mm – 2500×3080mm – 3200X1500mm. Sei Mercuryn perusta on jykevä ja erittäin vakaa kehys. Yhdessä lineaarimagneettimoottoreiden ja optisten antureiden kanssa tämä tekee Mercurystä koneen, jolla on […] Lue lisää »

Lue lisää

SEI Dragon

Pienikokoinen CO2-laserjärjestelmä leikkaamiseen ja merkintään 700 x 500 mm työalalle

Lue lisää

NRGL

Uuden sukupolven NRGL on nykyaikainen laserleikkuri moneen käyttöön. Se on parhaimmillaan hieman paksumpien materiaalien leikkaamisessa, mutta sitä voidaan käyttää myös kaiverrukseen ja merkintään. Laserlaitetta saa useammalla eri työalalla ja lisävarusteita on kattava valikoima.

Lue lisää

SEI Eureka

Eureka on pienehkö CO2 laser joka on suunniteltu ensisijaisesti nopeaan ja tarkkaan leikkaukseen. Eurekaa voidaan käyttää myös kaiverrukseen ja merkintään. Työala 610 x 460mm. Automaattisella korkeussäädettävällä pöydällä jopa 240 mm korkeille esineille.

Lue lisää

Mercury CO2 BLU

SEI Mercury BLU on taustavalaistujen paneelien tekoon optimoitu suuren työalan ratkaisu, jolla tuote voidaan kaivertaa ja leikata muotoon yhdellä työsyklillä.

Lue lisää

H-Type

H-type on erittäin nopea CO2 laserleikkauskone. Suuri 4G:n kiihtyvyys mahdollistaa monimutkaistenkin kuvioiden nopean leikkauksen. Rasterikuvioiden merkkauksessa konetta voidaan ajaa jopa 8G:n kiihtyvyydellä.

Lue lisää

X-type

X-type on tasokoneiden lippulaiva. X-Typen hiilikuituakseleita liikutetaan äärimmäisen nopeilla lineaarimoottoreilla, jolloin työstönopeudet ovat aivan omaa luokkaansa. Sopii leikkaukseen ja merkkaukseen.

Lue lisää